Taas siinä kävi näin. Itse juoksen karkuun, ja kun sinäkin lähdet, haluan sinut takaisin. Olinko minä oikeasti niin vähän, että tämä voi loppua näin? Tai sitten Hän on vain niin paljon. Minä hajosin nyt taas, miten voikaan olla näin palasina? Tämä ei ollut meille oikea aika, tuskin sitä koskaan tulee. Rakastan sinua aivan mielettömästi vieläkin, älä vain luule etten ollut tosissani. Minä vain pelkään, tulevaisuutta, sitä jos vaikka voisinkin olla onnellinen. Sinä opetit minulle mikä minä oikeasti olen. Kiitos siitä. Minun elämäni loppuu taas. En voi menettää sinua kokonaan, menetän osan itsestäni samalla.

"Kuihtuu kesäinen maa,
syystuuli metsän puita taivuttaa.
Kauas lentää linnut jo saa,
vain tuuli esiin käy se vaikertaa.

Vaipuu aika unien taa
ja sateen kellot soittaa kuolemaa,
aika uinuu on pimeää
nuo harmaat pilvet mielen väsyttää.

En voisi tätä muuten kestääkkään,
mutta tiedän että sinut jälleen nään.
Kun päivä loistaa, pois talven vie
niin on meillä kevääseen tie. "