Minä rakastan tätä kaupunkia. Hengitän sen sykettä, tunnen sen pehmeät elokuun tuulet. En lähde täältä ikinä, ja jos lähden, jää tämä silti sydämeeni ainiaaksi. Samoin tunnen sinua kohtaan. En voi olla ilman sinua, ja jos joudun olemaan, en varmasti unohda. Nyt on taas ratkaisu minun käsissäni, et sinäkään kestänyt ilman minua, näköjään. Meidän runomme on päässyt näyttelyyn, joku on painanut sen paperille. Silti minun elämäni ei pääty kuin kirjoissa. En saa itse kirjoittaa loppua, joudun vain arvailemaan, mikä olisi järkevin loppuratkaisu, mikä tekisi minut onnelliseksi, ja satuttaisi muita mahdollisimman vähän. Taitaa olla mahdoton yhtälö.