Anteeksi, Annu, kiitos. Sinä opetit minua katsomaan toista silmiin, sinä opetit minua koskettamaan. Sinun silmiäsi ja ihoasi minun on ikävä. Mutta mitä enemmän päiviä kuluu, mitä pimeämpi ja kylmempi tulee, sitä paremmin minä hyväksyn. Eikä se kuitenkaan tarkoita, että luovuttaisin hetkeäkään pois tai unohtaisin sitä mitä meillä oli. Se on rikkumatonta ja jää minuun kuin hengitys. Minä tahdon rakastaa sinua aina.